Nimeni on Laura Aho ja olen rovaniemeläinen opiskelija. Olen tehnyt maisterinopintoni Lapin yliopistossa ja valmistuin yhteiskuntatieteiden maisteriksi. Olen aina ollut kiinnostunut koiraharrastuksista ja keväällä 2007 pitkän pohdinnan jälkeen päätin toteuttaa pitkäaikaisen unelmani. Energetic-Action’s -kenneli löytyi sattumien kautta, sillä alun perin olin suunnitellut ottavani saksanpaimenkoiran. Lopulta päädyin belgianpaimenkoira tervuereniin enkä ole katunut päätöstäni kertaakaan. Cara on ensimmäinen koirani, jonka kanssa olemme tutustuneet palveluskoiraharrastuksiin, tottelevaisuuskoulutukseen sekä näyttelyihin. Ensimmäiset kokeemme olivat helmikuussa 2009, jonka jälkeen kilpailimme aktiivisesti. Tällä hetkellä olemme haussa ja TOKOssa voittajaluokassa ja olemme aloittaneet jälkiharrastuksen. Carasta tuli syksyllä 2009 Suomen muotovalio ja menneenä kesänä matkasimme mm. Pietarin, Jällivaaran ja Tromssan kansainvälisiin näyttelyihin. Vuonna 2010 Carasta tuli Venäjän ja Norjan muotovalio sekä vahvistusta vaille kansainvälinen muotovalio. Syksyllä saimme hyvin menneestä koekaudesta kiertopalkintoja.
Kesällä 2011 Cara sai ensimmäiset pennut (5+1). Mielenkiinnolla seuraamme mitä pienistä belgiriiviöistä kehittyy :) Cara sai ensimmäisistä kokeista mammaloman jälkeen hienosti Tokon erikoisvoittajaluokan 3-tuloksen. Elokuussa 2011 Cara sai viimeisen 1-tuloksen palveluskoirakokeiden hausta ja sai samalla ansaitusti Suomen käyttövalion tittelin. Uudet tuulet puhaltavat ja täytyy katsoa mitä ensi vuosi tuo tullessaan..
Kuulun Suomen kennelliiton ja Suomen palveluskoiraliiton lisäksi Suomen Belgianpaimenkoirayhdistykseen, Pohjoisen Belgeihin, Rovaniemen käyttökoiriin sekä Rovaniemen Palveluskoirakerhoon, jonka hallituksessa toimin ensimmäistä kautta (2011) puheenjohtajana. Olen suorittanut koetoimitsijakurssit palveluskoiralajeihin ja tottelevaisuuskoulutukseen.